eKari jo kertoili retken alkuvaiheista ja unohtaa ei toki pidä, että Enkelijengi auttoi jälleen kerran matkaamme, kun niitä pulmia tulee aina viikonvaihteen alkaessa ja HD liikkeet ovat suljettuja. Jukan mopon pakoputken kiinnitysruuvit sylinteriin jäivät johonkin tienvarteen. Soton pajasta löytyi apu ja korvauksella 0€, koska olimme Ekon kavereita!
Jatkan eKarin kertomuksesta
Serpasta eteenpäin….
Lähdimme pohjoiseen Mouran suuntaan keltaisella ja vihreällä merkittyä maisematietä ja se olikin vallan hieno ja mainio reittivalinta. Yleensäkin kannattaa huomioida mm. HD:n karttaan vihreällä vuoristoon merkityt maisematiet. Portugalin valkoisten teiden taso on vaihteleva ja usein ne on päällystetty aaltoilevasti nupukivillä. Toki nuoriso varmaan pitää Portugalin nupukiviteistä, sillä pienissä kahinoissa ei kivet heti lopu kesken…….
Etsiskelimme
Coimbrassa HD-liikettä, mutta se oli jo lakkautettu ja seuraavaa jallitimme Atlantin rannikolta Porton futiskaupungista. Siellä putiikki oli auki vaikka monet muut olivat kiinni Monte Gordon HOG-tapahtuman vuoksi. Saimme palvelua selvällä suomenkielellä Sami Sillankorvalta. Sami oli aikanaan muuttanut perheensä mukana Portugaliin ja työskenteli nyt HD-liikkeessä. Jukan varhaisdementiaan saatiin apua eli Jukka oli unohtanut bensakorkkinsa edelliselle huoltoasemalle ja Sami antoi uuden.
Portosta suuntasimme pohjoiseen
Ofirin merenrantalomakaupunkiin yöksi ja söimme ja joimme…. Parkkeerasimme mopot hotellin oven eteen ja hyvä niin…. Yöllä klo 5:00 paikalle tuli pakulla 8 hengen joukkio pällistelemään mopoja ja hetkeä myöhemmin metsästä tuli kolme kaipparia lisää varustettuna voimakkaalla taskulampulla. Onneksi hotellin virkailija meni oven ulkopuolelle ja poikien mopokeikka jäi katselun varaan – vain JP:n mopo sai purukumin takalokasuojaan reviirin merkiksi. Olen ymmärtänyt, että Portugalin nuoriso saattaa harrastaa keikkoja ja kerätä krääsää vaikka niille ei olisi edes käyttöä.
Jatkoimme
Bragan,
Chavesin ja
Leónin kautta erinomaista maisematietä päätyen lopulta
Picos de Europa luonnonpuistoon. Puiston maisemareitti oli vaatimattomasti kuvaten henkeäsalpaavan mahtava kokemus. Pitkä ’loputon’ vuorten reunustama laakso, jonka pohjalla kiemurteli kirkasvetinen joki satunnaisine kalastajineen. Olen nähnyt monia laaksoja, mutta tämä oli sitä luokka, että kuka meneekin sille suunnalle ajelemaa reitti on ihan ’must’. Päädyimme lopulta
San Vicenten rantakaupunkiin, jonne majoittauduimme ensimmäiseen vastaan tulleeseen hotelliin – sama hotellinvalintaperiaate näytti olleen vallitseva koko matkan. Menimme olusille keskustan kuppilaan ja ….JP pilaili ja arvosteli tarjoilijaa todeten mm., että vatsa kaipaisi rasavaimua, jne (ei todellakaan kaivannut)… ja tyttö osoittautui lopulta suomalaiseksi Petraksi, joka oli kierrellyt eri paikkoja surfaillen samassa ravintolassa toimivan espanjalaisen poikaystävänsä kanssa. No Petra ei suuttunut JP:n kommenteista.
Santanderin lähellä kävimme korjauttamassa mopoja: JPlle öljynvaihto, Mikalle uusi takarengas (edellinen meni sliksiksi) ja mulle uusi kuormavastus palaneen tilalle. Palvelu oli asiallista ja ystävällistä, vaikka jouduimmekin odottelemaan klo 16:00 asti ennenkuin porukka ehti tarttua meidän mopoihin… ja perinteen mukaan JP antoi porukalle kerhon pinssit ja me saimme kynä-sytkäri liikelahjat…. Ja mopotkin tuli melkein kuntoon… paitsi, että mun mopon kuormavastuksen vaihto aiheutti sen, että hälytyksen yhteydessä myös parkit vilkkui ja vähän muuta säihkettä…..
Ajoimme Santanderista tai tarkemmin
El Astillerosta vain lyhyen matkan ja yövyimme
Espinosa de los Monteros kaupungissa. Se poikkesi monista läpikulkukylistä siinä, että siellä oli elämää eli ihmiset oleilivat keskustassa ja paikalla oli paljon lapsia. Monessa Espanjan kaupungissa oli valitsevana näkymänä pelkät vanhukset kadun varrella tai sitten ei juuri ketään kaihtimet suljettuna. Kaupunki täytti juuri pyöreät tuhat vuotta. Tulomme vilkkaaseen pikkukaupunkiin noteerattiin ihan hyvin. Hotellin omistaja kommentoi, että ’olemme suuria sankareita kyläläisten silmissä’ ja niinhän HD-miesten pitäisi kaikissa kylissä ollakin….. kun isot mopot tulee matalasti muristen vuorten yli kuin cowboyt aikanaan lännessä….
Seuraava kohde oli
Andorra. Mika veti letkaa ja oli ajaa huomaamattaan koko maan ohi, kun oli odottanut näkevänsä jotain loistokasta eikä vain tavallisia taloja kadun varrella. No se Andorran loistokkuus ei näy pääkaduilla vaan suuntaamalla katseen hieman pääteiden ulkopuolelle hienoihin residensseihin. Olimme tähän asti saaneet nauttia lämmöstä, mutta laskettelu Andorrasta Ranskan puolelle oli vilpoinen. Lämpötila laski ennen Andorraa olleesta n. 30C:stä 10C:n tienoille ja tietenkin tuo alamäki vielä ajettiin täydessä pilvessä. Pilvet tunkeutui jopa tunneleiden sisään – ei auttanut kuin ajella tosi hiljaa edellisen ajajan takavaloa seuraten ja talvivaatteet päällä.
Ylitimme yhdet vuoret kapeata valkoisella merkittyä vuoristotietä ja siitä taisi tulla ihan oikea seikkailu sinänsä. Jossain vaiheessa pilvi iski vuoreen ja näkyvyys oli olematon. Ajoin ensimmäisenä ja tien erotti vain siitä, että reunoissa oli valkoiset maalaukset ja reunalla kaiteeton jyrkänne. Jossain vaiheessa mun oli pakko todeta, että näkyvyys oli nolla ja valkoiset tienreunusmaalaukset loppui. Mika meni keulille, koska nuoren silmät voivat nähdä paremmin…. ajettiin 100 m ja yllättäen tulimme pois pilvestä täyteen auringonpaisteeseen. Varauduimme jo pahimmassa tapauksessa viettämään yön vuorilla…
Kun emme onnistuneet saamaan junalippuja Narbonnesta Hampuriin, päätimme ajaa nopeinta reittiä Müncheniin, josta saimme liput yöjunalla Hampuriin. Ennuste kertoi Baijerin olevan kylmä, mutta kun jo Ranskassa oli helvetin kylmä. Yövyimme Ranskan puolella
Pradesin kaupungissa, jonne saavuimme hieman ennen iltakymmentä. Ainoa avoin ruokapaikka oli risteyksen toisella puolella oleva McDonalds – eli sinne. Ehdimme ovelle 21:45, mutta eivät enää päästäneet meitä sisään. Paikalliset vihjaisivat drive-in ja sehän oli vielä auki. Mutta tyttö ei suostunut myymään mitään, koska meillä ei ollut autoa! Kysely pomolta toi saman vastauksen. JP totesi, että ei piruuttaan anneta periksi ja juoksi hakemaan moponsa ja ehti 21:55 luukulle, jolloin saimme tilauksen tehtyä. Vain ranskalaiset voivat olla noin idioottimaisen joustamattomia.
Seuraavana aamuna lähdimme ajamaan kohti Müncheniä kovassa vastatuulessa, 5-10C lämpötilassa, mutta onneksi vettäkin satoi, jotta ilo oli ylimmillään. Mikan apinakiikku oli hankala yli 110 km/h nopeuksissa kovassa sivuvastaisessa tuulessa eli nopeuden kasvaessa yksi kaista ei riittänyt Mikalle kuusikaistaisella moottoritiellä. Apinakiikku ja kuski muodostavat mukavan purjepinnan ja meneehän veneetkin vastatuuleen luovien…. Seuraava yöpymispaikka oli jossain
Fribourgin lähistöllä – saattoi olla
Bullen kylä. 840 km 4-10C lämpötiloissa sateessa oli kova urakka ja lämpötila oli suurimman osan 5C ja sadetta – kyllä moottoripyöräily on kivaa!
Seuraavana päivänä jälleen sateessa ja 5C
Müncheniin. Tiesimme, että lumiraja oli n. 700 m:ssä, mutta kun käytimme moottoriteitä, emme menneet yli 500 m korkeuden. Münchenissä mopot ja miehet junaan ja hyvän junaillallisen jälkeen cabiniin nukkumaan. Juna oli perillä
Hampurissa n. 7:00 ja suuntasimme sieltä yhteen Hampurin kolmesta suuresta HD-liikkeestä. Siellä oleva saksalainen kaveri puhui selvää suomenkieltä, kun oli viettänyt 9 vuotta kesät mökillään Kemin lähellä. Hetkeä myöhemmin kauppaan tuli suomalainen Reberbahnin rokkipaitakauppias saksalaisen tyttöystävänsä kanssa…. Eli suomenkielellä pärjää maailmalla vallan mainiosti.
Odottelimme HD-liikkeessä aamupäivän, jotta kovin sade menisi ohi ja sitten suuntasimme
Rostockiin odottelemaan Superfastiin pääsyä. Pääsimme laivalle lopulta n. 24:00 ja ainoa tarjoilu illan laivalla oli olutbaari, josta sai n. tunnin ajan juotavaa. Onneksi söimme jotain pientä ennen laivalle menoa. Laiva lähti Rostockista ilmeisesti 5:00 ja oli vielä yhden laivassa vietetyn yön jälkeen 7:30 Hangossa. Tallinkin ostettua laivat, taso on hieman pudonnut eli ei tarjoilua illalla, matka kestää kaksi yötä, hytin saippuat oli käytettyjä, niin kuin JP:n lakanatkin…Suosittelemme Finnlinesin Helsinki Travemündeä, jolla Jukka tuli ja palvelu pelasi.
Reissun loppupuoli oli kylmää kyytiä, mutta toki suurimman osan ajasta saimme nauttia etelän lämmöstä ja mielettömän hienoista maisemista. Kun lämpötila alkaa olla 37C:n vaiheilla, ajoviima muuttuu ajolämmitykseksi eli olo on kuin hiustenkuivaaja puhaltaisi vastaan, mutta tästä ei valiteta. Varustevalikoimasta voisi todeta, että pitkähihainen ajopaita on monikäyttöisin. Lyhythihaisella t-paidalla ei voi ajaa kovin pitkään, koska aurinko polttaa rasvoista huolimatta.
Jos teemme samantapaisen retken keväällä 2007, silloin varaamme etukäteen Narbonne-Hamburg junapaikat ja jätämme moottoritieosuudet väliin, sillä Seppo Räty oli oikeassa ”Saksa on paska maa”, jos sen vetää läpi HD:llä.
Aihe: RealRally 2006 matkaraportti (Luettu 1370 kertaa)