Olihan bileet!

...eli Costaridersin virallinen ja kirjalliseen kutsuun perustunut edustus tapahtui kunniakkaasti allekirjoittaneen lisäksi FatBoyHarrin ja autolla paikalle tulleen HOT:n toimesta... mutta... reissulla oli myös muitakin myönteisiä piirteitä, nimittäin "blues" Heritage Spreingerillään oli FatBoyHarrin tallilta alkaen mukana ja liittyi pirskeiden ja muutaman baarikierroksen jälkeen kunniakkaaseen joukkoomme!
Itse pippalot alkoivat kokoontumisella Puerto Banuksen suihkulähdeympyrälle.. siitä muutaman pakollisen sekoilun ja parin kaupunkikierroksen jälkeen arviolta 50...60 toinen toistaan upeampaan Milwaukelaista jytisi parin Ferrarin ja poliisipartion saattelemana kohti pelipaikkaa, eli Salamancan uutta puljua.
Mielenkiintoinen pelipaikka se olikin, eli viimesen päälle kromin kiiltoa itse shopissa sisällä ja erityisesti ulkona, jossa kaikki rakennetut näyttelypyörät olivat parkattuina. Kaikesta näki, että Ferrareiden ja muiden kauppakassien myyntikatteet ovat vähintään kohdallaan.. oli viimeisen päälle filmitähtiä ja tietysti myös TV-kuvausryhmiä ja muita toimittajanretkuja heitä bongaamassa... toimittajille sattui vissiin jonkinasteisia väärinkäsityksiä, koska he kuvasivat innolla myös Costariders -ryhmää ja oikein nimet erikseen kyselivät... autsh... taidamme olla huomenna Marbellan skandaalilehtien ja TV-kanavien kohupalstoilla!

Yksi selkeä huomio tuli oikein porukalla tehtyä.. vaikuttaa nimittäin Fuengirolan ja Marbellan HD-mimmien vuosikerrat, totaalimassat ja viimeiset käyttöpäivät olevan hieman eri sarjaa... mistä lie johtuu

...no niin... asiaan... eli ohessa jokunen kiva mopokuva, ehkä jotain muutakin...
Kivat bileet - ja hyvät tarjoilut - Kiitos!