Sunnuntaina 12.11.06 meillä oli matkassa Uusi Fuengirola lehden viehättävä nuori toimittaja Christa, joka oli elämänsä ensimmäistä kertaa moottoripyörän kyydissä. Toimittajan kyydittäjän kunnian sai osakseen Kari.
Etenimme viiden Harrikan voimin aluksi San Pedron kautta Rondaan ja sieltä edelleen Burgosin ja Alozainan kautta lopulta Reflaan – mihinkäs muualle? Vaikka nuo maisemat on nähnyt moneen kertaa, aina ne jaksaa viehättää. Kun lisäksi päivä oli mitä hienoin, ei voi valittaa.
Koska oli sunnuntai, speedmotot ajoivat perinteistä Rondan kisaansa normaalin liikenteen seassa riskejä ottaen. En ihmettele yhtään, että ratamoottoripyöräilyn huiput tulevat Espanjasta ja Italiasta,. Nämä huiput ovat aikanaan harjoitelleet vastaavissa liikenneolosuhteissa. Toki täytyy myös nostaa hattua näille kuskeille, sillä hurjastelun takaa löytyy myös kovaa ajo-osaamista. Kun ovat fatalisteja, eivät myöskään kaihda riskejä. Tällä kertaa poliisi huolehti speedkuskien turvallisuudesta järjestämällä useita ratsioita/sakotuspisteitä matkan varrella. Me harrikkakuskit saimme ohittaa ratsiat pysähtymättä. Alozainan lähellä yksi speedmotoilija lienee tullut tiensä päähän ajamalla kaiteeseen.
Emme tällä kertaa voineet jäädä ruokailemaan mukaviin vuoriston ravintoloihin, koska vieraamme Janin piti palauttaa vuokraamansa V-rod klo 16:00 – olimme palautuspaikalla 15:57 eli ajoitus meni nappiin. Tuo mopo oli lainassa Eagleriderislta ja pienenä huomiona se, että Jani saa takuurahansa takaisin vasta 21 päivän kuluttua mahdollisten sakkojen panttina. Eivät luonnollisesti halunneet kertoa tätä etukäteen…
Ruokailimme lopulta Reflassa ja otimme pienet oluet jälleen hyvän ajopäivän kunniaksi. Toivottavasti Christakin saa aikaan mukavan jutun, vaikka myös kypärä oli ensimmäistä kertaa elämässä päässä. Kyllä sitä tuollaisen toimittajan ottaisi vaikka joka kerta retkillemme ihan silmän iloksi….